Joogaretriitti Hangon saaristossa

Tervetuloa uudistumaan ja rentoutumaan kauniiseen Kadermon saareen!

Kadermossa järjestetään astangajoogakursseja kaikkina vuodenaikoina. Kesällä on mahdollisuus osallistua viikonloppukursseille tai pidemmille retriiteille viidestä päivästä aina kymmeneen viikkoon asti. Muina vuodenaikoina järjestetään säännöllisesti myös viikonloppukursseja noin kerran kuukaudessa. Pidempiä retriittejä on kesäkauden ulkopuolella pääsiäisen lisäksi myös muina valittuina ajankohtina. Lisäksi opetusta on Helsingissä.

Kaikki joogasta, tietoisesta läsnäolosta ja itsensä kehittämisestä kiinnostuneet ovat tervetulleita!

Seuraavat tapahtumamme ovat:

 

Lisää tapahtumia ja hintatietoja löydät täältä!
 

Kadermo Conscious Living joogaretriitti

Kadermon saari

Retriittikeskus sijaitsee Kadermon saarella Hangon pohjoispuolella luonnon rauhassa. Rakennukset ovat olleet Engströmin suvun käytössä sukupolvien ajan ja retriittikäytön myötä ne ovat saaneet uusia käyttötarkoituksia.

Jooga- ja meditaatiosaliksi on entisöity entinen veneveistämö. Samassa rakennuksessa toimii myös kirjasto. Kahvilaksi on kunnostettu pienempi ja vanhempi veneveistämö. Päämajoitustalona on 1920-luvun tyyliin rakennettu kaksikerroksinen puutalo, jossa on kahden hengen makuuhuoneita, keittiö, olohuone sekä sisäkuisti ruokailukäyttöön. Toisesta talosta löytyy lisämajoitus 14 hengelle. Alueella toimii langaton verkkoyhteys.

Ruokana tarjotaan kasvisruokaa ja puusauna lämpiää säännöllisesti. Elintapa on käytännönläheinen ja ekologinen. Vanhoissa puutaloissa on rauhallinen ja idyllinen tunnelma.

Kadermon tammilehto on luonnonsuojelualuetta. Saarella ei ole autoja, kauppoja eikä juurikaan muita ihmisiä. Voimakkaasti läsnä oleva luonto auttaa rentoutumisessa, uudistumisessa ja tietoisuuden kehittymisessä.

Kadermo joogaretriitti, kuvia saaresta

Opettajat

Stefan Engström, Joogaopettaja

Pääopettaja ja omistaja on Stefan Engström, joka on pitänyt Kadermon saaressa retriittejä vuodesta 1994. Hän on harjoittanut meditaatiota vuodesta 1985 ja astangajoogaa vuodesta 1990 sekä opettanut joogaa Suomen lisäksi Tanskassa, Chilessä, Argentiinassa ja Egyptissä.

Stefan on viettänyt vuodesta 1993 alkaen pitkiä ajanjaksoja Intiassa, jossa hän on opiskellut jo edesmenneen astangajoogan perustajan Sri K. Pattabhi Joisin sekä hänen työtään jatkavan R. Sharath Joisin johdolla. Pranayamaa hän on opiskellut 10 vuoden ajan B.N.S. Iyengarin opetuksessa. Myös useat muut opettajat ovat olleet inspiraation lähteinä, muun muassa John Scott ja Derek Ireland.

Kadermossa opettaa säännöllisesti myös vierailevia opettajia. Alexander-tekniikan opettaja David Gorman on pitänyt useiden vuosien ajan Anatomy of Wholeness-kurssin. Gorman työskentelee myös tanssijoiden, näyttelijöiden ja muusikoiden kanssa. Hänen lähestymistapa sopii erinomaisesti joogaan. Lisätietoja: www.learningmethods.com

 

Opetus

Joogan tavoitteena on kokonaisvaltainen hyvinvointi. Joogaharjoitusten myötä keho puhdistuu ja voi hyvin. Syvällisempänä tavoitteena on kuitenkin tietoinen elämä, conscious living.

Astangajoogaa opetetaan yksilöllisesti jokaisen joogasta kiinnostuneen tarpeista ja lähtökohdista käsin. Sekä aloittelijat että pidemmälle ehtineet joogan harrastajat ovat tervetulleita. Ryhmät ovat pieniä ja ilmapiiri yhteisöllinen.

Kursseilla on ohjelmassa asana, pranayama ja yoga nidra-harjoituksia. Lisäksi ohjelmassa on vaihtelevasti mm. yinjoogaa ja psykosynteesi-harjoituksia.

Kaikelle opetukselle on yhteistä kokemuksellinen lähestymistapa. Tavoitteena on kehittää osallistujien tietoisuutta ja itseymmärrystä oman kokemuksen kautta.

Katso tarkemmat tiedot kurssikalenterista.

Lue lisää astangajoogasta.

"I believe that any teaching is fundamentally ineffective, whatever the method, unless it helps people feel, experience and become confident of their essential resourcefulness, their real self, their inborn freedom and security, their uniqueness and universality, from the inside of themselves and by themselves." - Akihisa Kondo

Joogaopetusta retriitillä

 

facebook f